”Sen on tultava loppuun
Nyt on aika
Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on”
Näin on sitten Espanjan leiri taputeltu. Viisi viikkoa pyörähti jälleen nopeasti. Toisaalta kun miettii sitä, milloin viimeksi koki pimeän Helsingin, on viisi viikkoa ollut ikuisuus ja paluu Suomeen varmasti iso shokki. Ennen paluuta on kuitenkin edessä uudet ympyrät Dubaissa. Kymmenen päivää olisi tarkoitus tutustua paikalliseen elämänmenoon ja juoksukulttuuriin ja 23.1. juosta Dubain maraton Anne-Mari Hyryläistä jänistäen.
Leiri sujui kokonaisuudessaan hyvin. Missään vaiheessa en rietastellut isoilla viikkokilometreillä vaan pyrin jatkuvaan tekemiseen jalat ja äijän terveenä säilyttäen. Keskimääräisesti viikkokilsat ovat joulukuun alusta alkaen pyörinyt noin 150 nurkilla. Määrä on meikäläiselle viime vuosia peilaillen erittäin hyvä. Alkuleiri sujui mallikkaasti ja kilpailutkin rullasivat: kympin maantie-ennätys Bigastrossa 14.12. ja siitä viikon päästä uran paras (ei nopein) puolimaraton Aspessa. Sen jälkeen alkoi hieman vireystila laskea ja juoksut painaa, mutta sehän kuuluu asiaan. Olen tullut siihen tulokseen että optimaalisin leirin pituus olisi 2-3 viikkoa. Tuon ajan jaksaisi hyvin tetsata, eikä leirikrapulakaan iskisi. Nyt 2,5 viikkoa meni mallikkaasti, viikko horroksessa, viikko taas ihan kelvollista menoa ja nyt palautteluiden jälkeen juoksu alkaa taas maistua. Mahtava leiriseura piti vireänä koko ajan jumisinakin hetkinä että jaksoi lähteä baanalle. Yksin olisi jäänyt syömään turronia sohvalle…Siitä aktivoinnista kiitos Henrille, Sannalle, Minnalle, Matt’lle, Jarkolle, Pasille, Annalle, Laralle, Terolle, Lindalle, A-P:lle, Jürgenille, Vasilille ym.
Tänään päätöspäivän kunniaksi 39 km pitkä lenkki. Meno oli leppoisaa alle nelosen vauhtia ilman minkäänlaista puristusta. Reitti Valencian keskustasta Turia-jokea pitkin länteen. Olin ajatellut kolmeakymppiä, mutta millään ei malttanut lopettaa. Soratietä olisi jatkunut ainakin 15 km vielä lisää. 70 km lenkki olisi mennyt ehkä hieman överiksi niin päätin pyörähtää ympäri. Kävin kääntöpaikalla juomassa vettä paikallisen Manolon kotona kylän ainoa baarin ollessa suljettuna. Tamperelaista liehulettiä lainaten: ”Ehkä paras pitkä lenkki koskaan.”
Mikä olisikaan oikea tapa fiilistellä yhteenvetoa kuin valencialaisessa kulmakahvilassa espressoa imeskellen. Jokainen visiitti Espanjaan muistuttaa minua siitä miksi rakastan tätä maata niin paljon. Aina löytyy paljon uutta nähtävää kun viitsii vähän kaivaa nenäänsä syvemmälle. Vuosi sitten Torreviejassa pari viikkoa meni treenin merkeissä, mutta nyt oli aikaa tsekata ympärillekin että ei lähde järki päästä pelkkiä treenejä pohtien. Monille Costa Blanca on vain hiekkarantaa, euron tuoppeja ja kuumia kesäisiä päiviä. Minulle se on upean juoksukulttuurin keskittymä, aitoja ihmisiä sekä toinen toistaan hienompia, talveen rauhottuneita kyliä sekä vaihtelevaa luontoa.
Täytyy katsoa lisää Haapasaloa että pystyy kunnon fiilistelyihin. Nenäkään ei punota tarpeeksi.
Leirin statsit:
Noin 700 km juoksua.
Kahdeksan kovempaa harjoitusta.
39 km enimmillään yhdessä päivässä.
1 km vähimmillään yhdessä päivässä.
Neljä kilpailua.
Kaksi erittäin hyvää kilpailua.
Kaksi erittäin paskaa kilpailua.
Jokunen tölkki cokista.
Kaksi kiinalaisbuffettia.
Vesa-Matti Loirin Armo x 15.
Paras ruokadiili ehkä koskaan: 100 Montaditoksen 50 sentin ja euron päivät.
Leirin paras pikaruoka: The Good Burgerin TGB Burger tuplapihvillä.
Leirin yllättäjä: Elche
Paras treeni ehkä koskaan: Jouluaaton 10 x 1000 m ylämäkeen Jarkon ja Pasin peesissä.
Paras juoksureitti ehkä koskaan: Salinas y Arenales de San Pedro del Pinatar.
Jätä kommentti