Olen jo pidemmän aikaa himoinnut osallistuvani johonkin tornijuoksuun ja kun sattumalta bongasin semmoisen järjestettävän Dubaissa Media One Hotellissa niin ei kauaa mennyt kun nimeni oli jo listalla. Heräteostoksia.
Alustavasti viime perjantaina piti juosta Abu Dhabissa formularadalla 10 km, mutta kisa peruttiin osallistujapulan vuoksi. Kokonaiskuvaa ajatellen ehkä parempi näin, mutta yksi uniikki juoksutapahtuma jäi näin juoksematta. Sen sijaan heräteltiinkin ruhoa juoksemalla Anne-Marin kanssa 8 km maravauhtia. Yllättävän hyvältä tuntui kaikesta matkailusta, univeloista ja aikaeroista huolimatta.
Lauantaina suhasimme paikalle Dubain Media Cityyn. Ennakkotiedot kilpailusta olivat hyvin ohuet. Kilpailupaikalla selvisi kilpailun luonne. Ensin seitsemän kerrosta parkkihallia, jonka jälkeen portaikkoon ja reilut 750 porrasta eli noin kolmisensataa enemmän kuin Malminkartanossa. Aiemmat porrasjuoksukokemukset olivat Aulangon Flying Finns -juoksuista, jolloin Aulangon portaita kiivettiin osana juoksukolmiottelua (150 m + porrasjuoksu + maastojuoksu).
Oli pakko tehdä hieman normaalia tiukempi alkuverryttely vaikka hieman hupimielellä kisassa olikin mukana. Kone piti saada käyntiin koska hapotusta oli luvassa. Ennakkoon juoksijoiden piti lähteä yksitellen matkaan, mutta lopulta järjestäjät päätyivätkin neljän hengen jengeihin, jotka lähetettiin epämääräisin ajoin ja jokainen lähti missä porukassa halusi. Ensimmäisiin ryhmiin pitivät mennä omasta mielestä vauhdikkaimmat menijät.
En aivan ehtinyt ryysiä ensimmäiseen neljän porukkaan ja tyydyin lähtemään toisesta porukasta. Ensimmäiseen porukkaan menivät yksi norjalainen nainen, paikallinen brasilialainen porrasjuoksustara (Emirates Towerin porrasjuoksun mestari) ja pari muuta ukkoa. Itse starttailin kolmen muun ukon kanssa noin 10-15 sekuntia ensimmäisen ryhmän perään. Ajanotto oli nettoajan mukaan eli kilpailun saatoit voittaa vaikka lähtisit viimeisenä.
Ensimmäinen reilu kilometri oli parkkihallia ympäri tasaisesti nousten seitsemän kerrosta. Ajoin edellä lähteneet kiinni noin viiden kerroksen jälkeen. Seitsemän kerroksen jälkeen siirryttiin portaisiin. Siinä vaiheessa ero takana tulevaan brassiin oli varmaankin noin 10 sekuntia plus lähdöstä kiinni ajettu aika. Alkuun vedin aika isolla loikalla suhteellisen rennosti ja kerrokset kutistuivat nopeaan tahtiin. Katselin että ero kasvoi ja ajattelin hieman alkaa passailla. Samalla myös kerrosten korkeus tuplaantui (sviittejä?) joten hommaan tuli hieman haastetta. Noin kaksikymmentä kierrosta maaliin laitoin isoksi harppauskävelyksi. Ajattelin että alkaisin juosta taas 5-10 kerrosta ennen maalia, mutta vähitellen jalat pönkkääntyivät hieman normijuoksusta poikkeavalla tavalla ja kävelyharpalla mentiin maaliin. Loppusuora oli 42. kerroksessa ja viimeinen 30 m juostiin maaliin tasaista. Tai juostiin ja juostiin. Kohtalaisesti jalat muljahtelivat.
Vaikka tulin ensimmäisenä maaliin, voittoon juoksu ei riittänytkään. Joku marokkolainen (tietenkin) lähti jostain taustaryhmistä ja nappasi voiton parinkymmenen sekunnin erolla. Tietenkin olisi ollut mielenkiintoista nähdä mitä olisi käynyt ihan mies miestä vastaan kilpailussa, mutta näin nyt jälleen tuli marokkolaiselta kuonoon. PlayStation 4 siinä meni, mutta kaikenlaista kuntosälijäsenyyttä palkinnoksi kuitenkin tuli. Kaipa sitä Dubaissa voi joskus bodaamassa jatkossakin käydä.
Kokemuksena erittäin positiivinen ja varmasti, jos vain sopivaa kisaa eteen tulee, tulen uudestaankin juoksemaan. Ensi kerralla myös hieman porrastreeniä pohjille niin rytmi löytyy paremmin.
Huomenna sitten menään taas maratonin merkeissä. Startti klo 7.00. Tässä vielä Anne-Marin mietteitä kisaa ennen.
Jätä kommentti