#10KDPVLC15

Tänään oli huono päivä. Jo herätessä huonojen yöunien jälkeen olo oli totaalisen räjähtänyt. Ei meinannut saada millään äijää hereille ja eipä sitä oikein saatukaan missään vaiheessa.

10k Divina Pastora Valencian startti oli klo 9.30. Tein hyvät verryttelyt ja jalat tuntuivat ihan hyviltä. Jo verryttelyssä tunsin että kisafiilis on hieman kadoksissa ja vaikka tunnelma starttipaikalla oli hyvä ei oikein pumppia meinannut saada päälle.

10 000 juoksijaa upposi hyvin mallikaasti lähtökarsinoihin ja kaksi lähtökaistaa takasivat sen että eturivissäkin oli hyvin tilaa. Ympärillä pyöri tuttuja marokkolaisia mailin kilpailusta, muita en tuntenut.

Lähetys oli hyvin epämääräinen kun kuuluttaja hoki pelkkää arribaa ja yhtäkkiä pistooli pamahti. Olen jo tottunut täällä kaikenlaisiin startteihin, joten hyvin ehti reagoida lähtöön. Lähdin rennosti rullailemaan ja asetuin noin kahdeksannen sijan tuntumaan – edellä vain marokkolaisia.

Ensimmäinen kilometri meni 2.59. Juoksu oli helpon löysähköä. Semmoista kuin sen pieneen alamäkeen pitääkin olla. Toinen kilometri samaa tahtia. Hieman alkoi huolestuttaa kun tietynlainen rentous oli poissa. Huolestuttavaa on jos tässä vaiheessa joutuu jo tehdä hommia. Kaarruttiin Ciudad de las Artes y las Cienciaksen halki menevälle HHM-sillalle. Pieni nousu ja jyrkähkö lasku ja kolmeen kilometriin 9.03.IMG_0405

Sitten alkoi loiva nousu takaisin ”joen” toista puolta. Takaa tuleva espanjalaisten porukka liittyi mukaan ja 4 km oli jo hidastunut 12.12:een. Hivuttava nousu jatkui ja juoksu ei vain oikein lähtenyt käyntiin. Hengitys pelasti hyvin, mutta aivot eivät. Leirijumit jähmettivät reidet kankeaksi. Olo oli kuin aamulenkillä. Ei kiinnostanut kisata yhtään. Vitoseen 15.20 ja tiesin että ei tästä enää hääviä loppuaikaa tule. Ennätykset voisi jo unohtaa. Vesipisteellä yritin herätellä itseäni mukaan kisaan lorottelemalla vesipullon niskaan mutta ei lähtenyt.

IMG_0403

Seiskan kohdalla joku karjui katsomosta ”cojones.” Totaalisen munatonta menoa. Tultiin Mestallan luokse. Ennakkoon olin symbolisesti ajatellut sen olevan hyvä kohta potkaista käyntiin loppukiri. Nyt ei lähtenyt. Kahdeksas tonni 3.25. Oli mennyt ihan läpsyttelyvaihe päälle. Ajattelin kuitenkin että kyllä tässä Aktian lumijuoksujen aikojen alle on mentävä. Kukaan ei takaa tullut kirittämään ja edellä menevä koukkupolvi oli sen verran kaukana ettei sitäkään kiinni saisi joten kirit jäivät ottamatta. Höntsäsin maaliin sijalla 16 ajalla 31.41. Ennakkoveikkauksessa heittämäni 31 minuutin raja top-10:een piti hyvin paikkansa kun kaikki sijoille 10-12 juosseet saivat ajaksi tasan 31 minuuttia.

Edelleen kisakrapulaa ja latauksen puutetta nähtävissä Bigastron ja Aspen hyvin menneiden kisojen jälkeen. Ei oikein syty taistelemaan kilpailun hetkellä. Kävin juoksun jälkeen järjestäjien tarjoamassa hieronnassa ja hetken itsesäälissä ryvettyäni päätin tehdä harvinaisen tempun ja lähdin hieman pidemmälle loppuverryttelylle ja juoksentelin reilun kympin lenkin satamaan ja rantaan.

Uuteen nousuun!

IMG_0417

 

Terveiset Valenciasta

Saavuin juuri Valenciaan. Valencia on yksi suosikkikaupungeistani Espanjassa ja siksi malttamattomana jo odottelen huomista Valencian kymppiä. Edelliset puolitoista viikkoa on ollut juoksujen osalta aika jähmeää. Jalat ovat onneksi viimeisten päivien aikana alkaneet sulaa ikiroudasta ja olo on ihan kelvollinen. Eniten olen tinkinyt kevyiden lenkkien määristä ja pituuksista. Kovemmat treenit sen sijaan olen saanut suoritettua läpi odotusten mukaan.

Odotukset huomisesta kilpailusta on maltillisen toiveikkaat. Reitti näyttää suoraviivaiselta. ”Joen” reunaa halkoen paikallinen Heureka kiertäen ja takaisin toista reunaa Mestallan nurkalle ja parin liikenneympyrän kautta maaliin. Eli ”muchas curvas” –ilmaisua ei valitettavasti voi käyttää reittiä kuvaillessa joten on tyydyttävä pelkkään muy bieniin. Divina Pastroina Valencia 10k on kaupungin isoin kympin kisa 10 000 juoksijallaan. Taso myös messevä ja kympin sakkiin juostakseen on vedeltävä varmasti alle 31 minuutin. Siitä lähdetään.

20150110_185204
‪#‎10KDPVLC15‬

Valenciassa rullailen keskiviikkoon saakka nauttien loistavista juoksupaikoista, ruuasta ja futiksesta. Keskiviikkona suuntaan kohti Dubaita ja uusia maisemia. Alustavasti myös Emiraateissa piti juosta flat and fast kymppi perjantaina Abu Dhabin formularadalla, mutta se on peruttu osallistujapulan vuoksi. Dubain kuvioista tarkemmin myöhemmin.